Vaikka sijoittamisessa on paljon seikkoja, joihin ei voi vaikuttaa ja seikkoja, jotka jokainen itse valitsee, pätee sijoittamiseen myös muutama kultainen sääntö. Nämä kultaiset säännöt ovat sijoittamisen perusperiaatteita ja nämä osaamalla pääset omissa sijoituksissasi jo pitkälle.

1. Korkoa korolle

KUVA: Pörssisäätiö.fi

Korkoa korolle on maailman kahdeksas ihme. Aika alkaa nopeasti kerryttämään voittoa pienellekin summalle rahaa. Olet varmasti kuullut, että paras aika aloittaa sijoittaminen oli eilen. Tällä viisaudella viitataan juuri tähän korkoa korolle-ilmiöön.

Mitä pidemmän aikaa sijoitat, sitä tehokkaammin aika laittaa rahasti työskentelemään sinulle lisää rahaa. Aloita sijoittaminen siis heti tänään!!

2. Hajautus

Hajautus on monen sijoittajan mielestä tärkein periaate! Ei kaikki munia samaan koriin pätee myös sijoittamisessa. Hajauttamalla sijoitussalkkua karsitaan turhaa riskiä. Salkkua olisi hyvä hajauttaa eri firmojen, toimialojen, maantieteellisen sijainnin sekä ajan suhteen. Karkeasti ottaen osakesäästäjällä tulisi olla noin 10 yritystä salkussa. Sijoitussalkussa tulisi olla myös muuta sisältöä kuin esimerkiksi osakkeita, vaikkapa kiinteistöjä yms. Hajauttamisen voi aloittaa pikkuhiljaa ja vain tähdätä siihen, että tulevaisuudessa salkku koostuu näistä tietyistä osasista. Näin salkkumme suojaa omaisuuttamme myös silloin kun jollakin sektorilla menee huonosti.

3. ”Historia ei ole tae tulevaisuudesta”

Kun luet erilaisia rahastojen avaintietoesitteitä törmäät lauseeseen ”Historia ei ole tae tulevaisuudesta” ja näin se todellakin on. Etenkin nyt koronapudotuksen jälkeen monien rahastojen on helppo näyttää huimia kasvuprosentteja, mutta tämä ei kerro mitään tulevasta. Tällä hetkellä ei tiedetä edes huomisen päivän kursseja, tullaanko alaspäin vai noustaanko taas himpun verran ylöspäin. Koska kukaan ei ole tällainen ennustaja, menneisiin tuottoprosentteihin ei kannata turvautua. Niistä voi saada jonkinlaista hajua, esimerkiksi siitä onko rahasto koskaan tuottanut esimerkiksi pörssi-indeksiä enemmän, mutta näihin ei kannata jäädä kiinni. Tee sijoituspäätöksesi kokonaisuuden perusteella.

4. Pysy suunnitelmassa.

Viime blogissani annoin vinkkejä siihen, miten teet helpon sijoitussuunnitelman. Nyt on aika pitäytyä siinä. Markkinoiden huonot ajat, kuten koronan aiheuttama pörssiromahdus, saavat aina epäilemään pitäisikö äkkiä myydä kaikki ja pelastautua tuholta. Silloin kun tällaiset ajatukset valtaavat mielen kannattaa lukea oma sijoitussuunnitelma läpi ja nähdä se tavoite edessä. Muuten hyvien yritysten osakkeiden myynti tuskin edesauttaa sinua tavoitteessasi. Kurssit ovat monesti nousseet tulevaisuudessa jopa korkeammalle kuin mitä ne olivat aiemmin. Pidä siis kiinni suunnitelmastasi ja sijoita säännöllisesti.

5. Tee sijoituspäätöksesi itse!

Suurin osaa, jollei jopa kaikki, jotka myyvät ja suosittelevat jotain omaa sijoitustuotetta sinulle (voi olla rahasto tai muu sijoitustuote) on kiinnostunut vain omasta myyntikatteestaan. Opettele siis tekemään päätökset ja konkreettiset toimenpiteet itse, näin säästyt monelta harmilta.

6. Sijoita säännöllisesti

Sijoita säännöllisesti tietty summa. Historiallisesti katsottuna näin on pärjännyt todella hyvin. Tämä sääntö toimii myös toiseen suuntaan. Kun on aika kotiuttaa voittoja, tämäkin kannattaa tehdä pitkällä aikajänteellä nostaen esimerkiksi tietty summa/ kuukausi. Tämä periaate pohjautuu siihen, että kukaan meistä ei tiedä mikä päivä on hyvä/huono ostaa. Kun teet näin säännöllisesti osakkeiden keskimääräinen hinta laskee ja hyviäkin ostopäiviä mahtuu joukkoon.

7. Ota voitot hitaasti ja tappiot nopeasti

Ihmiset kestävät huonosti molempia niin nousuja kuin laskuja. Ota rauhallisesti ja seuraa yhtiötä. Miksi myisit osakkeet pois, jos ne perusteet millä valitsit yhtiön eivät ole muuttuneet ja yhtiön toimintaedellytykset ovat pysyneet hyvinä. Mikäli yhtiön luonne muuttuu tai oma uskosi yhtiöön katoaa, kannattaa tappio ottaa nopeasti. Monet ovat taipuvaisia ajattelemaan, että kyllä se kurssi sieltä vielä nousee ja näin ei käykkään. Omiin omistuksiin ei saa rakastua, pitää pystyä näkemään, kun ne eivät enää ole kannattavia.

PS. Tässä blogissa ei anneta sijoitusneuvontaa, eikä tämän postauksen sisältöä tule tulkita kehotuksena tai tarjouksena ostaa tai myydä mitään rahoitusvälineitä. Jokainen tekee itse omat sijoituspäätöksensä.

 

Sijoitusterveisin, Helen Karim

Sijoittamisesta jo yläasteikäisenä innostunut ja kiinnostunut yksityissijoittaja. Sijoitussalkku koostuu osakkeista, rahastoista, asunnoista sekä parkkipaikoista. Pirkanmaan Osakesäästäjien hallituksen jäsen kausina 22-26.