Uusi vuosi kolkuttaa jo ovella ja on aika katsoa hieman tulevaisuuteen. Kellään meillä ei ole kristallipalloa, josta näkisi kirkkaasti kaiken mitä tuleman pitää, mutta muutamia asioita voimme uskoa tapahtuvan.

Varmaa on, että epävarma maailmantilanne heijastuu myös pörssiin, tavalla tai toisella. Pörssi tulee luultavasti heilahtelemaan ylös ja alas entistäkin enemmän. Sen luonne on muuttunut koko ajan siihen suuntaan, että se heijastaa erilaisia uutisia nopeammin ja nopeammin. Tästä johtuen voimme nähdä yhtä lailla syviä kuiluja kuin uskomattomia loikkia ylöspäin. Näissä tilanteissa on hyvä pitää pää kylmänä ja vain kestää menoa.

Toinen seikka mikä varmasti vaikuttaa suureen osaan yrityksiä, on maailmanlaajuinen komponenttipula ja siitä johtuvat viivästykset toimituksissa. Tämä taas vaikuttaa lyhyellä ajalla yritysten liikevaihtoon ja sitä kautta myös tuottoon. Tästä syystä sijoittajat odottavat jännityksellä tulevia osavuosikatsauksia. On hyvä muistaa, että vahvat yritykset ovat vahvoja myös huonoina aikoina eli vaikka kurssit vähän sukeltaisivatkin niin hyvien yritysten kyydissä voit olla huoletta nämäkin ajat.

Vastuullisuus on myös tämän ajan ykköstermi ja sen käyttö tulee ihan varmasti vielä lisääntymään. Tuoreen Viisas Raha-lehden teettämän tutkimuksen mukaan suuryrityksistä jopa 80 % on valmis tekemään vastuullisia valintoja kannattavuuden kustannuksella. Tämä on hieno uutinen, sillä me tarvitsemme tällaisia esimerkillisiä yrityksiä johdattamaan yritysmaailmaa yhä vastuullisempaan ja ekologisempaan suuntaan. Vastuullisuus on hyvä ottaa myös huomioon osakesijoituksia tehdessä ja tarkastella, kuinka se sinun poimimasi yritys hoitaa tämän puolen?!

Vaikka me kaikki alamme olla väsyneitä koko koronaan niin valitettavasti se tulee yhä vaikuttamaan vahvasti moniin eri sektoreihin. Muun muassa tapahtuma-, matkailu- ja ravintola-alat eivät toimi täydellä teholla eikä normaalista ole vielä tietoakaan vuonna 2022. Pitää vain toivoa, että emme saisi enää uusia variantteja eikä uusia rajoituksia jouduttaisi asettamaan.

Kaiken tämän lisäksi omat haasteensa tuo maailmantalous, esim. Kiinan energiakriisi sekä korkojen nousu. Epävarmuustekijöitä on siis paljon! Mutta näin on ollut aina eikä näistä kannata liikaa huolestua. Pitää silmänsä auki, opiskelee asioista lisää ja tekee havaintojensa mukaisia päätöksiä niin kaikki menee niin kuin on mennäkseen. Positiivisuus on kaiken aja o!

Itse haluan kiittää sinua lukijani tästä syksystä ja alkutalvesta 2021. On ollut mukavaa vaihtelua pitää tätä blogia ja kirjoitella teille sijoitusmaailman kuulumisia. Ensi vuonna omat kuvioni tulee muuttumaan ja aloitan muun muassa hallitustyöskentelyn Pirkanmaan Osakesäästäjissä, joten olen ajan puutteen vuoksi päättänyt jättää tältä erää blogin kirjoittelun tähän. Tule kuitenkin seuraamaan minua sosiaalisessa mediassa. Lupaan siellä jakaa näitä samoja höpinöitä vähän lyhyemmässä muodossa.

Oikein mukavaa Joulun odotusta ja menestyksekästä Uutta Vuotta 2022!

PS. Tässä blogissa ei anneta sijoitusneuvontaa, eikä tämän postauksen sisältöä tule tulkita kehotuksena tai tarjouksena ostaa tai myydä mitään rahoitusvälineitä. Jokainen tekee itse omat sijoituspäätöksensä.

 

Sijoitusterveisin, Helen Karim

Sijoittamisesta jo yläasteikäisenä innostunut ja kiinnostunut yksityissijoittaja. Sijoitussalkku koostuu osakkeista, rahastoista, asunnoista sekä parkkipaikoista. Pirkanmaan Osakesäästäjien hallituksen jäsen kausina 22-26.

KUVA