Laulajakaunotar Sanna Rönnberg, artistinimeltään SANA laihtui 20 kiloa ja kertoo nyt Herttaneidin haastattelussa miten hän sen teki! Jaamme myös kuvat muodonmuutoksesta - ennen ja jälkeen.

- Pudotin viime vuoden puolella noin 20 kg. Aloitin pudottaakseni painoa, mutta äkkiä se painonpudotus unohtui. Söin ja liikuin vain voidakseni hyvin. Sen hyvän fiiliksen ohella kilot putosivat kuin itsestään. Ensimmäistä kertaa elämässäni näen itseni kauniina. Hyväksyn itseni ja rakastan kehoani. Se on mieletön tunne, laulaja sanoo ja jatkaa paljastaen, mitkä asiat motivoivat häntä laihduttamaan.

- Ykkösenä oli hyvinvointi - olin masentunut ja inhosin itseäni. Voin todella huonosti. Halusin voida hyvin ja rakastaa itseäni. Halusin huolehtia itsestäni ja asettaa itseni kerrankin etusijalle. Ja toisekseen keikkavaatteet! Oli shokki tajuta, etten mahdu enää keikkavaatteisiini. Se avasi silmäni. Toki nyt ne keikkavaatteet ovat isoja, mutta onneksi niitä voi kaventaa. 

SANA kertoo onnistuneen painonpudotuksensa salaisuuden:

- Täytyy tehdä päätös, haluta itse muutosta ja olla motivoitunut siihen. Se vaatii työtä oman pään kanssa ja asioita on oikeasti muutettava. Jos tekee aina samoja asioita, saa aina samoja tuloksia.

Laulaja painottaa armollisuuden tärkeyttä.

- Annoin aikaa itselleni ja keholleni. Lopetin stressaamisen painostani. Pikkuhiljaa aloin nähdä itseni kauniina ja itsevarmuus kasvoi.

Laihdutuksessa myös ruokavaliolla on ollut tärkeä rooli.

- Aloitin ketogeenisen ruokavalion. Söin herkullista ruokaa ja itseni kylläiseksi, herkuttelin ketogeenisesti kun halusin. Olen edelleen kyseisellä ruokavaliolla, sen vapaus sopii minulle.

Onnistunut elämäntapamuutos on mahdollista kaikille.

- Jokainen löytää itselleen sopivan tavan syödä ja liikkua, kun vaan rohkeasti kokeilee eri vaihtoehtoja, SANA kannustaa.

Katso alta SANAN kuvat ennen ja jälkeen.

Kuva: Sanna Rönnberg
Kuva: Sanna Rönnberg

Tutustu upean artistin tuotantoon. Voit kuunnella uuden "Viimeinen"- nimisen kappaleen täältä.

Pääkuva: Mika Vallineva